maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kirjoneule kummityttöselle

Ostin nämä langat (ja monta samanlaista kaveria) jo keväällä ja aloitin silloin neulomaan kirjoneuletta kummityttö neiti Tilpehöörille.


Neuleen osaset valmistuivat jo jonkin aikaa sitten, mutta viimeistely hieman ontui ja sitten lopulta kesti kuvaaminen ja ihan lopuksi vielä bloggaaminen. Neule ei ole vielä ehtinyt uudelle omsitajalleen, mutta kertaalleen sitä on sovitettu ja tyytyväisiä kaikin puolin (minä, tyttö ja tytön äiti) ollaan oltu. Tällainen siitä sitten tuli:



lanka: Novita Samos luonnonvalkoinen ja Puro Batik kirjava pinkki
langanmenekki: yhteensä 355 g, josta Samos 218 g ja Puro 137 g
ohje: Novita kesä 2010, malli 90
koko: 110 cm
puikot: valitettavasti ei enää aavistustakaan
ajatuksia: Malli on tuossa lehdessä aivan piilossa, vain pienet kuvat ohjesivujen viimeisellä sivulla s. 162. Mielestäni neule on todella kaunis ja onnistunut.


En ole itse erityinen kirjoneuleiden ystävä, tämä tarkoittaa siis sitä, että en itse käytä juurikaan kirjoneuleita. Mielestäni kirjoneuleita on kuitenkin mukava neuloa. Tuo mallikuvio ja pinkki-kirjava Puro Batik -lanka houkuttivat kokeilemaan tätä neuletta. Lehdessä olevissa kuvissa on lastenneuleissa mielestäni aivan kamalat väri, jotka eivät tuo langan kaunista väritystä ja kuvion mallia esille lainkaan. Kuten siis jo tuossa kirjoitin, olen tähän työhön tyytyväinen ja voisin neuloa vaikka toisenkin kirjoneuleen, kunhan sopiva malli ja kohde sattuvat osumaan kohdalle!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana neule! :) Itse pistin myös merkille tuon, että lehdessä oli vähän huonosti tuo malli esillä, mielenkiintoista olisi kyllä kokeilla Samosta ja Puro Batikia yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana neule!
    Eipä muuten olisi tullut mieleenkään yhdistää noita kahta lankaa, mutta näyttävät sopivan tosi mainiosti :)

    VastaaPoista